torstai 24. marraskuuta 2016

Opetus- ja ohjaamisharjoittelun toteutussuunnitelma

Ohjaava opettaja: Johanna Naukkarinen

Valokuvaajan ammattitutkinto, aikuiskoulutus, monimuotokoulutus, tutkintoon valmistava koulutus, osa miljöössä työskentely -tutkinnonosasta, etäohjaus.


1. Tavoitteet
- Opettajan tavoite: Opiskelijoiden motivoiminen ja valmentaminen lähiopetusjaksojen välissä valokuvaajan ammattitukinnon miljöössätyöskentelyn tutkinnonosaan.

Ensimäisen oman valokuvaan ammattitutkintoryhmän 2015-16 kanssa käytin facebookkia keskuteluun ja tiedon jakoon ja googlen classroomia kuvista keskusteluun. Nyt syksyllä alkaneen ryhmän kanssa otin käyttöön classroomin tilalle facebookin albumit. Tämä on toiminut oikein hyvin, keskustelu on ollut vilkasta ja vertaisoppiminen on käynnissä. Olen myös kokeilemassa ns. ennakkotehtävien käyttöä. Näillä tehtävillä pyrin tekemään etäoppimisjaksojen ja lähijaksojen välisen oppimisajan vielä tehokkaammaksi ja työelämälöhtöisemmäksi.

Tavoitteeni on siis saada etäoppimisjaksot entistäkin tehokkaammiksi ja erilaisia opiskelijoita palveleviksi.



2. Sisällöt
Opiskelijoiden sisällöt suoraan opetussuunnitelman ammattitaitovaatimuksista.
* Valokuvaaja hallitsee kuvauksen miljööolosuhteissa.
* Valokuvaaja osoittaa aloitekykyä ja rohkeutta kuvaustehtävää suorittaessaan.
* Valokuvaaja hallitsee työskentelyn erilaisissa valaistusolosuhteissa.
* Valokuvaaja hallitsee miljöö- työskentelyssä tarvittavan kaluston käytön.
* Valokuvaaja hallitsee ilmaisun keinot ja mahdollisuudet.


3. Opetusmenetelmät
- Erilaiset prologitehtävät ja kuvausharjoitukset
- Facebookissa tapahtuva ohjaus
- Itsenäinen opiskelu


4. Arviointimenetelmät ja –perusteet
- Itsearviointi
- Facebokissa tapahtuva vertaisarviointi
- Opettajan kirjallinen palaute Facebookissa
- Opettajan arvioi opiskelijoiden osaamista suhteessa tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksiin.


5. Opetusmateriaalit
- Opetusmateriaalia ei ole.


6. Sisällön jaksotus ja aikataulu
- 4.10. – 14.12 Lähijaksot, jolloin ei etäohjausta 20.-22.10. 10.-12.11 ja 15.-17.12


7. Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus (lähiopetuksen ja itsenäisen työn osuus)
- Itsenäisen työn osuus 100%


8. Vaihtoehtoiset suoritustavat
- Koulutus on tutkintoon valmistavaa koulutusta, eikä siinä ole pakollisia suorituksia. Jos opiskelijalla jo osaa tai hän hankki tarvittavan osaamisensa muuten, ei hänen ole pakollista osallistua tähän.


9. Mobiilin toteutustavan kuvaus
- Koko harjoittelu tapahtuu mobiilisti facebookissa youtubea ja facebookin albumeja sekä niiden kommentteja hyväksikäyttäen.


10. Muuta
- Teen vain osan opetus- ja ohjaamisharjoittelusta, osan olen ahotoinut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti